Rokkari Jussi69 kertoo avoimena erostaan kenkäsuunnittelija Minna Parikkaan. Miehen mukaan he pitävät yhä yhteyttä toisiinsa.
Putouksessa vieraillut Jussi69 kertoo avoimesti hänen ja kenkäsuunnittelija Minna Parikan väleistä eron jälkeen. Parin suhde päättyi viime keväänä.
– Olemme edelleen yhteydessä melkein päivittäin. Meidän suhteemme oli ainutlaatuinen. Hän on yhä ihana tyttö. Joskus elämä vain on tällaista. Menemme molemmat eteenpäin omissa jutuissamme, Jussi69 sanoo MTV:lle.
Mies kertoo, että haluaa ehdottomasti säilyttää hyvät välit Parikkaan. Suhteen loppumiseen ei hänen mukaansa liittynyt dramatiikkaa.
– Olen pyrkinyt siihen ihmissuhteissani, että yksikään suhde ei pääty katkeruuteen, Jussi69 sanoo.
Minna Parikka ja Jussi69 tapasivat toisensa vuonna 2014. Parin erosta uutisoitiin heinäkuussa.
Mies kertoo keskittyvänsä tällä hetkellä työhönsä ja uuteen levyyn.
– Olemme suunnitelleet projektia yhdessä hyvän ystäväni Children of Bodomin Alexi Laihon kanssa vuosia. Meillä oli viime kesänä neljä päivää aikaa tehdä yhdessä levy, joka tuli ulos perjantaina 4.12, mies kertoo ylpeänä.
The Local Band -nimisessä bändissä kitaraa soittaa Alexi Laiho, rumpuja Jussi69 ja bassoa Archie Kuosmanen. Laulajana kullaan Olli Herman.
Jussi 69 nähtiin Putous-ohjelman ennätyspitkässä sketsissä:
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.