Hangon rantoja tuhrineen aineen alkuperä vaikuttaa selvinneen. Neste tutkii parhaillaan, liittyvätkö Hangon rannikolla havaitut kasviöljyperäiset valkoiset rakeet yhtiön merikuljetuksiin.
Yhtiö tekee asiassa yhteistyötä pelastuslaitoksen, SYKEn ja muiden viranomaisten kanssa.
Nesteen tiedotteen mukaan Hangon rannikolla havaitut valkoiset rakeet ovat todennäköisesti peräisin Nesteelle merikuljetuksia tekevän aluksen pesuvedestä, joka on sisältänyt käytettyä paistinrasvaa, eläinrasvaa sekä kasviöljyjä.
– Nämä rasvat eivät ole sellaisenaan vaarallisia ihmisille tai ympäristölle, mutta ne eivät missään nimessä kuulu luontoon.
Yhtiö kertoo, että Nesteellä on lainsäädäntöä tiukempi Itämeren merikuljetuksia koskeva sisäinen vaatimus, jonka mukaan kaikki pesuvedet tulee purkaa sataman jätevesijärjestelmään.
– Valitettavasti tämän kyseessä olevan aluksen kohdalla emme olleet tätä ohjeistusta antaneet. Olemme todella pahoillamme tapahtuneesta ja jatkamme asian tutkimista yhdessä viranomaisten kanssa.
Neste aikoo myös käydä läpi toimintaohjeensa ja prosessinsa, jotta vastaavaa ei tapahdu jatkossa.
Neste kantaa asiassa vastuunsa ja korvaa mahdollisesti aiheuttamansa vahingot.