Kolme ihmistä kuollut räjähdyksessä Pariisin keskustassa – lähes 50 loukkaantunutta

1:07img
Julkaistu 12.01.2019 10:38(Päivitetty 12.01.2019 15:44)
Toimittajan kuva
Janne Puumalainen

janne.puumalainen@mtv.fi

@puumajanne
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Salla Laurila

Pariisin keskustassa on tapahtunut suuri räjähdys leipomossa. Arvioiden mukaan kyseessä on kaasuräjähdys.

Räjähdyksessä on kuollut kolme ihmistä. Ranskan sisäministerin mukaan kaksi kuolleista on palomiehiä. Espanjan ulkoministeri tiedotti myöhemmin, että ranskalaispalomiesten lisäksi räjähdyksessä kuoli kolmas ihminen, joka on Espanjan kansalainen.

Aiemmin Ranskan sisäministeri kertoi virheellisesti neljästä kuolonuhrista.

Loukkaantuneita on yhteensä lähes 50. Heistä kymmenen vammat ovat vakavia. Joitakin uhreista evakuoitiin paikalta helikopterilla.

Räjähdys tapahtui Pariisin keskustassa, 9. kaupunginosassa noin kello kymmeneltä Suomen aikaa. Räjähdys sattui leipomossa aamulla yhdeksän aikaan. Uutiskuvissa näkyy, miten ympäröiviä rakennuksia ja autoja on vahingoittunut.

Poliisilla on Pariisin kaduilla lisäresursseja, sillä keltaliivien mielenosoitusten uskotaan jatkuvan tänään jo yhdeksäntenä lauantaina peräkkäin. Räjähdyksellä ei uskota olevan yhteyttä mielenosoituksiin.

Juttua päivitetty 15.44 ja 17.23: Korjattu tietoa kuolonuhreista.

Lue myös: Kuvat ennen ja jälkeen: Näin tuhoisaa jälkeä epäilty kaasuräjähdys teki pariisilaisessa leipomossa

Pariisi kaasuräjähdys LK

Palomiehet evakuoivat loukkaantunutta räjähdyspaikalta.

Pariisi kaasuräjähdys 3 LK



Tuoreimmat aiheesta

Pariisi