Poliisi uskoo löytäneensä Kaustisilla kesäkuussa kadonneeksi ilmoitetun Jami Klemolan ruumiin.
Vainaja on poliisin mukaan löydetty Vetelin Räyringistä maastosta vesialueelta.
– Tutkinnallisista syistä emme vielä kommentoi tarkemmin vesialuetta, josta ruumis on löytynyt. Vainajan henkilöllisyys varmistunee tämän viikon aikana.
– Epäillyt ovat toistaiseksi kuulematta tähän ruumislöytöön liittyen. Tiedotamme asiasta lisää, kun se on tutkinnan kannalta mahdollista, tutkinnanjohtaja Anders Åfors sanoo MTV Uutisille.
Alueella on suoritettu laajoja etsintöjä maastossa sekä vesialueella jossa apuna on ollut muun muuassa pelastuslaitos sekä Puolustusvoimien sukeltajia.
Poliisi kiittää myös yleisöä lukuisista vihjeistä joita on tullut esitutkinnan aikana.
Poliisitutkintaa on osaltaan hankaloittanut Jami-Petteri Klemolan taposta epäiltyjen veljesten vaiteliaisuus ja se, ettei uhrin ruumista löydetty aiemmin laajoista etsinnöistä huolimatta.
Vuosina 1993 ja 1990 syntyneet taposta epäillyt miehet ovat olleet vangittuna koko tutkinnan ajan.