Poliisi ampunut elokuvateatteriin hyökänneen asemiehen Saksassa

viernheim
Julkaistu 23.06.2016 17:34(Päivitetty 23.06.2016 18:07)

MTV UUTISET - REUTERS - STT

Saksalaispoliisi tiedottaa, että se on ampunut elokuvateatterikompleksiin hyökänneen miehen. Ammuskelussa ei loukkaantunut sivullisia. Varmistamattomien tietojen mukaan kyse olisi ollut epäonnistuneesta ryöstöyrityksestä. *

Hessenin osavaltion sisäministerin mukaan asemies on ammuttu. Osavaltion sisäministeri jatkaa, että hänen tietoonsa ei ole tullut, että yksikään sivullinen olisi loukkaantunut tapahtumassa.

0:52img

Focus Onlinen tietojen mukaan hyökkääjällä olisi ollut ase, mutta siinä oli ollut vain paukkupanoksia. Myös saksalaismedian haastattelemat silminnäkijät kertovat kuulleensa laukauksia, mutteivat osanneet sanoa, olivatko ammukset oikeita vai paukkupanoksia.

Saksalaisen Bild -lehden mukaan sivulliset olisivat kuitenkin altistuneet kyynelkaasulle.

Myöhemmin poliisi vahvisti, ettei hyökkäyksessä tapahtunut lainkaan loukkaantumisia.

Poliisin mukaan tilanne elokuvateatterilla on ohi, eikä vaaraa enää ole.

Sisäministerin mukaan hyökkääjä kärsi ilmeisesti mielenterveysongelmista.

* Juttua päivitetty tilanteen edetessä. Keskustelu suljettu asiattomien kommenttien takia.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat