Moskovasta on saapunut Helsinkiin yksityiskone.
Yksityiskone Moskovasta Helsinkiin laskeutui tänään keskiviikkona Helsinki-Vantaan lentokentälle.
Asia selvisi Flightradar-sivuston tiedoista, joiden mukaan yksityiskone laskeutui Helsinkiin kello 12.16.
Moskovaan kone saapui eilen tiistaina 1. syyskuuta Zimbabwesta.
Koneella on muutoinkin liikennöity ympäri ahkerasti viime päivinä, lähinnä Euroopassa, mutta ainakaan kuluvan vuoden aikana se ei Flightradin mukaan ole vieraillut Moskovassa.
Helsinkiin laskeutunut kone on Gulfstream V -suihkukone. Kyseisen koneen omistajaksi on merkitty julkisissa tiedoissa I Am Air Trust LLC, joka on yhdysvaltalainen holdingyhtiö. Yhtiön nimissä on lentokoneen lisäksi myös BMW-henkilöauto.
Reittilentoliikenne Suomen ja Venäjän välillä on ollut keskeytyksissä Venäjän aloitettua hyökkäyssotansa Ukrainassa vuonna 2022. Myös yksityiskoneilla tehdyt maiden väliset lennot ovat olleet poikkeuksellisia.
Tämä tiedetään
Rajavartiolaitoksen esikunnan viestintäpäällikkö Anna Lind kertoo MTV Uutisille, että Moskovasta Helsinkiin saapuneesta lennosta oli tullut ennakkoilmoitus maanantaina 31. elokuuta ja Liikenne- ja viestintävirasto Traficom oli myöntänyt luvat.
Ilmoituksen mukaan kyseessä olevan yksityiskoneen oli tarkoitus saapua Suomeen tänään keskiviikkona. Sen on määrä lähteä Suomesta ensi viikon tiistaina 8. syyskuuta.
Kone tuli Lindin mukaan Moskovasta mutta operoija on Arabiemiraateista.
Lind kertoo koneen tulleen Suomeen tyhjänä ja se myös palaa 8. syyskuuta Moskovaan tyhjänä. Koneessa on siis vain miehistö, ei yhtään matkustajaa. Miehistö on monikansallinen.
– Mitään erityistä tilanteeseen ei liity, Lind kertoo sähköpostitse.
Suomenlahden merivartioston johtokeskuksesta kerrottiin Iltalehdelle, että Helsinki-Vantaan lentokentälle tehdyssä laskussa oli kyse teknisestä pysähdyksestä. Merivartioston mukaan kyseessä on toisin sanoen siirtolento.
Flightradarin tiedot kertoivat aiemmin, että lentokone jatkaisi Marokon Casablancaan jo tänään iltapäivällä.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.


