JYP loikkasi kuuden pisteen karkumatkalle

Perjantaina Tampereella Ilvestä lukemin 3-0 kurittanut JYP oli vaikeuksissa jääkiekon SM-liigassa, mutta sarjakärki nousi 5-4-jatkoaikavoittoon. JYP kasvatti Bluesin tappion myötä johtonsa liigassa seitsemään pisteeseen.

Pirteästi pelannut Ilves hyödynsi tehokkaasti maalipaikkansa kahdessa ensimmäisessä erässä. Ilves johti ottelua kolmeen kertaan.

Tamperelaiset siirtyivät vielä kolmannen erän alussa 4-2-johtoon, kun Erkki Rajamäki napautti ranteella kiekon ohi JYP-vahti Tuomas Tarkin. Jyväskyläläiset kuitenkin rynnivät tasoihin ex-ilves Matias Myttysen kahdella osumalla ja lopulta jatkoaikavoittoon Ramzi Abidin ohjauksella.

- Meidän pitää olla tyytyväisiä kahteen pisteeseen. Ilves teki illasta todella haastavan, JYP-luotsi Jyrki Aho arvioi.

- Se kuitenkin kertoo jotain meistä, että tultiin kahden maalin takaa voittoon. Periksi me ei anneta, hän jatkoi.

- Tänään olisi ollut mahdollisuus voittaakin, mutta ei oltu kypsiä siihen. Hienosti pojat tänään kuitenkin taistelivat, Ilveksen päävalmentaja Raimo Helminen mietti.

Lue myös:

    Uusimmat