JYP-puolustaja löysi uuden seuran Sveitsistä

Mikko Mäenpään valmentaja vaihtuu.
Mikko Mäenpää
Julkaistu 30.06.2015 22:02

MTV SPORT - STT

Puolustaja Mikko Mäenpää on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Sveitsin jääkiekkoliigassa pelaavan HC Ambri-Piottan kanssa, kertoo Ticinonline-verkkosivusto.

Viime kaudella Tappara-kasvatti kiekkoili Jyväskylän JYP:issä.

- Oli melko helppoa päästä sopimukseen. Olen valmis ja innostunut, Mäenpää kertoi.

Mäenpää pelasi viime kauden runkosarjassa vain 19 pelissä. Niissä syntyi tehot 3+12. Pudotuspelien 12 ottelussa hyökkäävä puolustaja summasi saldon 2+6.

Mäenpää, 32, on pelannut ulkomailla KHL:ssä, SHL:ssä sekä AHL:ssä. Suomessa hän edustanut JYP:in lisäksi HPK:ta, Jukureita ja Pelicansia.

Mäenpäällä on tilillään kahdet MM-kisat.

Piskuisessa Quinton kunnassa majapaikkaansa pitävä Ambri-Piotta sijoittui viime kaudella 11:nneksi. Seura uusi sarjasopimuksensa vasta playout-kamppailuiden kautta.

Tuoreimmat aiheesta

JYP