JYP selvisi alkujärkytyksestä CHL:ssä – kapteeni suihkuun päätöserässä

1:01img
Julkaistu 05.12.2017 21:45

MTV SPORT

JYP nousi alun kahden maalin tappioasemasta 3-3-tasapeliin jääkiekon Champions Hockey Leaguen puolivälierien avausosassa tshekkiläistä HC Kometa Brnoa vastaan.

Vierasjoukkue Brno meni Jyväskylässä jo alle kahdeksan minuutin pelin jälkeen 2-0-johtoon Jan Süssin maaleilla. Antti Suomela kuitenkin kavensi kamppailun ylivoimalla erän lopussa.

0:44img

0:46img

0:50img

Juuso Puustinen toi JYPin tasoihin ennen toisen erän puoltaväliä, mutta Süss täydensi hattutemppunsa 3-2-johtomaalilla vielä ennen erätaukoa.

Rikkonaisessa päätöserässä JYPin kapteeni Juha-Pekka Hytönen sai ottelurangaistuksen taklattuaan Adam Gajarskya ulosajon arvoisesti. Myös Brnon Michal Gulasi ajettiin ulos taklattuaan päähän JYPin Suomelaa, joka kuitenkin pystyi jatkamaan ottelua.

1:10img

Mikko Mäenpää nousi jyväskyläläisten sankariksi iskettyään 3-3-tasoitusmaalin reilut kolme minuuttia ennen loppua.

CHL:n välieräpaikka ratkaistaan kahden ottelun yhteismaalien perusteella. Toinen osaottelu pelataan Brnossa viikon kuluttua 12. joulukuuta. 

Tuoreimmat aiheesta

CHL