SM-liigan toisella jaksolla nähtiin upeita nousuja sekä pahoja romahduksia. JYPin pistekeskiarvo oli ajanjakson paras.
Joukkueet urakoivat marraskuun maajoukkuetauon ja joulutauon välisenä aikana 12-15 ottelua. Ottelukohtaisella pistekeskiarvolla mitattuna vahvimmassa vireessä oli JYP, joka haali 13 ottelusta 26 pistettä.
Jyväkyläläispoppoo hävisi ajanjaksolla kolme ensimmäistä peliään, mutta voitti kymmenestä seuraavasta ottelustaan yhdeksän. Vain Kärpät pystyi haalimaan yhden pisteen muhkeamman potin, joskin oululaiset myös pelasivat yhden pelin enemmän. Kärppien pistekeskiarvo oli 1,93.
Kovaa nousukuntoa osoittivat Pelicans ja Blues. Pelicansin pistekeskiarvo oli SM-liigan toisen jakson kolmanneksi paras. Vanavedessä tulee Blues, jonka suoritusta pelaajakadon ja seuran sekavan taloustilanteen vuoksi voi pitää todella upeana saavutuksena. Sarjataulukossa Blues hyppäsi jumbosijalta taistelemaan tosissaan playoff-paikasta.
Toista ääripäätä edustavat Ilves, HPK, Sport ja KooKoo. Tamperelaiset haalivat toisella jaksolla 13 pelistä vain 11 pistettä. Samalla Ilves tipahti yhdeksänneltä sijalta viimeistä edeltävälle sijalle.
SM-liigan toisen jakson sarjataulukko
JYP | 13 | 7 | 3 | 3 | 2 | 26 | 2,00 |
Kärpät | 14 | 8 | 2 | 4 | 1 | 27 | 1,93 |
Pelicans | 13 | 6 | 4 | 3 | 1 | 23 | 1,77 |
Blues | 12 | 6 | 2 | 4 | 1 | 21 | 1,75 |
HIFK | 15 | 8 | 2 | 5 | 0 | 26 | 1,73 |
KalPa | 14 | 5 | 4 | 5 | 4 | 23 | 1,64 |
Ässät | 13 | 6 | 2 | 5 | 1 | 21 | 1,62 |
TPS | 12 | 5 | 3 | 4 | 1 | 19 | 1,58 |
SaiPa | 14 | 5 | 3 | 6 | 2 | 20 | 1,43 |
Tappara | 14 | 4 | 5 | 5 | 3 | 20 | 1,43 |
Lukko | 13 | 5 | 2 | 6 | 1 | 18 | 1,38 |
KooKoo | 13 | 4 | 3 | 6 | 1 | 16 | 1,23 |
Sport | 13 | 3 | 5 | 5 | 1 | 15 | 1,15 |
HPK | 12 | 3 | 1 | 8 | 1 | 11 | 0,92 |
Ilves | 13 | 3 | 1 | 9 | 1 | 11 | 0,85 |
Taulukossa ottelut, kolmen pisteen voitot, tasapelit, tappiot, lisäpisteet, pisteet ja pistekeskiarvo.
Taulukko - SM-liiga