Jääkiekon SM-liigassa keskiviikon kierroksella ohjelmassa oli neljä ottelua. Jyväskylässä JYP yritti päästä voittojen tielle pitkäksi venyneen tappioputkensa jäljiltä. Hämeenlinnassa HPK jatkoi tulikuumaa virettään.
HPK on yltynyt uuden päävalmentajansa Jarno Pikkaraisen luotsaamana hirmuiskuun. Keskiviikon kierroksella se otti jo seitsemännen peräkkäisen voittonsa kaadettuaan KooKoon 4–2.
Kotijoukkueen avainhahmona toimi 21-vuotias hyökkääjä Jere Jokinen, joka iski kaksi maalia. Ne olivat myös Jokisen ensimmäiset SM-liigatasolla.
Voiton myötä HPK kipusi sarjassa jo kahdeksanneksi.
Jyväskylässä JYP yritti lyödä pisteen todella pitkäksi venyneelle tappioputkelleen kamppailussa Jukureita vastaan.
Taistossa nähtiin draamaa. JYP eteni 2–1-johtoon tilanteessa, jossa Jukureiden Simon Stransky joutui polvitaklauksen kohteeksi. Braden Christofferin osuma jäi kuitenkin voimaan.
SM-liiga: Jukureiden tähti telottiin polvella – ei jäähyä ja JYPille maali!
Jukurit karkasi kolmannen erän alkuvaiheilla 3–2-johtoon.
JYP tuli rinnalle. 3–3-tasoitusmaalista vastasi Anttoni Honka.
Sama mies oli asialla jatkoajalla. Honka sai kiekon nopeasti sen jälkeen, kun Jukureiden nuori hyökkääjä Aatu Räty kampitettiin puolustussiniviivan tuntumassa. Jerry Turkulainen löysi Hongan, joka ampui illalle ratkaisun.
4–3-osuma katkaisi JYPin kymmenen ottelun mittaisen tappioputken.
Keskiviikon kierroksen lopputulokset:
HIFK–SaiPa 3–0
HPK–KooKoo 4–2
JYP–Jukurit 4–3 ja.
Sport–Pelicans 0–3