JYPin sairastuvalle jälleen täytettä – Mestiksestä mukaan liigadebytantti

Arttu Likola
Arttu Likola JYP-Akatemian paidassa.Jari Pekkarinen / All Over Press
Julkaistu 18.10.2016 13:34
Toimittajan kuva

Eemeli Pienimaa

22-vuotias Arttu Likola pelaa tiistaina ensimmäisen ottelunsa SM-liigassa JYPin paidassa, kun hurrikaaniseura kohtaa kotonaan Lukon.

JYPin kärkisentteri Joonas Nättinen sai lauantaina Ässät-ottelussa Matti Kuparisen luistimesta viillon käteensä. Nättinen ei ole vielä pelikuntoinen, joten JYP on nostanut kokoonpanoonsa pelaajan JYP-Akatemian puolelta.

Likola on ollut alkukaudella JYP-Akatemian tehokkain pelaaja Mestiksessä keräten 11 peliin tehot 6+5. Viime kaudella Likola oli JYPin farmiseuran paras maalintekijä Mestiksessä.
Tiistaina Likola pelaa JYPin mukana ensimmäistä kertaa SM-liigassa. Hänet on merkitty JYPin kakkosvitjaan yhdessä Mikko Salmion ja Henri Kannisen kanssa.

JYPin sairastuvalla on ruuhkaa. Nättisen lisäksi avainhyökkääjistä toipilaita ovat Ossi Louhivaara ja Anssi Löfman. Lisäksi pakistosta sivussa ovat Jaakko Jokinen ja Mikko Kuukka.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga