Jyväskylä haluaa syylliset kiinni: Kuka valeli leikkipuiston bensalla?

Bensan hinta hipuu jo taivaita. Kuva: Lehtikuva.
Lehtikuva
Julkaistu 21.05.2015 17:12

MTV UUTISET

Lilliputin leikkipuisto on suljettu ilkivallanteon vuoksi Jyväskylän Vaajakoskella.

Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että Haapatiellä sijaitseva leikkipuisto jouduttiin tänään turvallisuussyistä sulkemaan, koska puiston leikkivälineet ja turva-alustat oli kauttaaltaan sotkettu bensiinillä.

– Bensiiniä oli levitetty leikkialueelle ja leikkivälineisiin niin laajalti, että lasten turvallisuuden vuoksi koko puisto oli asetettava käyttökieltoon. Leikkivälineiden puhdistaminen vaatii erikoisaineita, ja todennäköisesti ainakin osa likaantuneista turva-alustoistakin joudutaan vaihtamaan. Kustannukset ovat tuntuvia, harmittelee Jyväskylän kaupungin ylläpitohortonomi Tarja Ylitalo.

Kaupunki on tehnyt asiasta rikosilmoituksen ja toivoo asukkaiden ilmoittavan mahdollisista havainnoistaan poliisille, jotta tekijät saadaan vastuuseen teostaan.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos