Jyväskylän autoliikkeen palo sai alkunsa todennäköisesti liikkeen autosta

Kuvituskuvaa.
Julkaistu 31.07.2017 12:02

MTV UUTISET – STT

Keski-Suomessa Jyväskylässä autoliikkeen palo sai alkunsa ilmeisimmin liikkeen tiloissa olleesta autosta, kertoo poliisi. Poliisi ei epäile paloon liittyvän rikosta, vaan tutkinta etenee palosyyntutkintana.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Laukaantiellä sijaitsevaan liikekiinteistöön hieman ennen puolta neljää maanantaiaamuna. Palo oli automyymälän sisällä ja levisi myös kattorakenteisiin.

Palo saatiin rajattua pienelle alueelle, ja sammutustyöt saatiin päätökseen ennen kuutta. Pelastuslaitos purki automyymälän kattorakenteita varmistaakseen, etteivät kytevät palopesäkkeet sytyttäisi uutta paloa. Viimeinen yksikkö poistui paikalta ennen yhtätoista aamupäivällä.

Pelastuslaitoksen mukaan palossa tuhoutui kolme autoa. Lisäksi liiketila ja kymmenet autot kärsivät palossa savuhaittoja.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa