Jyväskylän kaupan tulipalo johti evakuointiin ja miljoonavahinkoihin – rikosepäilykin mahdollinen

1:43img
Julkaistu 11.06.2018 18:28
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Jyväskylän Palokassa perjantaina sattunut tulipalo aiheutti mittavat vahingot viime perjantaina. Päivystävä palomestari Kalle Hakamäki kertoo, että tapauksessa voidaan helposti puhua miljoonavahingoista. Muun muassa rakennuksen katto vaurioitui pahoin.

Palo savutti sankasti, ja paikalle kerääntyi joukko ihmisiä seuraamaan pelastustöitä.

Haitat eivät rajoittuneet vain palaneeseen rakennukseen, sillä palon aiheuttaman savunmuodostuksen vuoksi läheisestä terveyskeskuksesta ja koulusta jouduttiin hetkellisesti sulkemaan ilmastointi. Lisäksi läheinen kerrostalo evakuoitiin savun vuoksi.

– Ilmastointi sammutettiin tai sitä vähennettiin rakennuksissa. Lisäksi liikennettä lähellä rajoitettiin, Hakamäki kertoo.

Tutkinnassa kestää hetki

Rikosylikomisario Timo Hänninen kertoo, että poliisi selvittää yhä palon syttymissyytä. Tekninen tutkinta jatkuu yhä palopaikalla.

– Vaikea arvioida, miten pitkän tulosten saapuminen kestää. Ei ole tullut ilmi yksiselitteistä seikkaa, jonka perusteella voisi osoittaa syttymissyyn, hän toteaa.

Palo ei vaikuta tahalliselta

Yksi vaihtoehto palon syttymissyyksi on ostoskeskuksen ulkopuolella ollut kalojen paistopiste. Hänninen kertoo poliisin selvittävän kuitenkin myös vaihtoehtoisia syttymissyitä.

– Mitään tahallisuuteen viittaavaa ei ole tullut ilmi, hän kertoo.

Hännisen mukaan vahingossakin aiheutuneesta onnettomuudesta voi jossain tilanteissa seurata rikosepäily. Jos jonkun katsotaan esimerkiksi huolimattomuuttaan aiheuttaneen palon, voi häntä odottaa esimerkiksi syyte tuottamuksellisesta yleisvaaran tuottamuksesta tai varomattomasta käsittelystä.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa