JYP nappasi jo 12. perättäisen kotivoittonsa, kun se kukisti Jukurit 4-1. Voiton myötä jyväskyläläiset nousivat Tapparan ohi SM-liigan kolmannelle sijalle.
JYP pelasi tällä viikolla kolme ottelua, joista tuomisina oli kolme voittoa. Päävalmentaja Marko Virtanen oli enemmän kuin tyytyväinen joukkueensa viikkoon.
– Kolmen pelin viikko ja kahdeksan pistettä. Se on kova suoritus. Olen todella ylpeä joukkueesta, Virtanen hehkuttaa JYPin kotisivuilla.
JYP otti ottelun haltuunsa avauserässä, kun Antti Suomela vei JYPin johtoon. Henri Kanninen laukoi JYPin 2-0-johtoon toisessa erässä. Jukurit onnistui maalinteossa, mutta JYP laukoi vielä kiekon kahdesti tyhjiin. Voittomaalin tehnyt Kanninen kehuu joukkueensa rutiinitasoa.
– Tehtiin tänään kaikki tarvittava ja saatiin kolme pistettä. Alkaa olemaan joukkueen rutiinitaso kohdillaan, Kanninen toteaa.