Jyväskylän tulipalo hiipuu, savu ei enää aiheuta vaaraa – yli 150 ihmisen evakuointiin johtanut palo sai alkunsa senioritalosta

0:36imgKatso video: Paikalta aiemmin otetuissa kuvissa näkyy, kuinka korkeat liekit lyövät taivaalle katolta. (Kuvat: Timo Laulainen/Lehtikuva)
Julkaistu 11.07.2020 04:43

MTV UUTISET – STT

Jyväskylässä kerrostaloissa riehuneen tulipalon palopaikalla ei enää puoli neljän aikaan aamulla näkynyt avotulta, kertoo Keski-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Pauli Nurminen STT:lle.

Nurmisen mukaan rakennuksista nousee lähinnä vesihöyryä ja pelastuslaitos raivaa pieniä palopesäkkeitä.

Lue myös: Dramaattinen tulipalo Jyväskylässä, vanhustentalo ilmiliekeissä – 150 ihmistä evakuoitiin turvaan: "Massiiviset tulet"

Hätäkeskus tiedotti puoli neljän jälkeen yöllä Twitterissä, ettei tulipalon aiheuttama savu aiheuta enää vaaraa.

Palokan Ilona -senioritalossa syttynyt palo oli ehditty saada jo perjantai-iltana kertaalleen hallintaan, mutta palo levisi sittemmin toiseenkin taloon.

Pelastuslaitos on Nurmisen mukaan varautunut edelleen siihen, että palo alkaisi vielä uudelleen.

Pelastuslaitos kehottaa välttämään liikkumista alueella aamun ja päivän aikana siitä huolimatta, että vaaratiedote on jo purettu.

Tuoreimmat aiheesta

Tulipalot