Jyväskylässä hurja takaa-ajo – "lukuisia vaaratilanteita"

29746273
Lehtikuva
Julkaistu 02.07.2015 16:18

MTV UUTISET

Varastettua autoa kuljettanut mies onnistui pakenemaan poliisia tänään Jyväskylässä.

Tilanne sai alkunsa, kun poliisipartio yritti pysäyttää henkilöauton liikennetarkastusta varten kello 9.50 aikaan Äänekosken Uuraistentiellä. Henkilöauton ei kuitenkaan pysähtynyt, vaan kiihdytti voimakkaasti ja lähti poliisipartiota karkuun.

Miehen takaa-ajoon osallistui useita poliisipartioita. Poliisitiedotteen mukaan pakeneva auto aiheutti useita vaaratilanteita sekä muille autoilijoille että jalankulkijoille.

Myöhemmin auto löytyi hylättynä Tervalankadulta. Autosta nähtiin poistuvan kuljettajana toimineen miehen lisäksi myös toisen henkilön.

Kuljettajaa epäillään mm. törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos