Helsingin käräjäoikeus on määrännyt kolmekymppisen miehen tutkintavankeuteen epäiltyinä törkeistä rikoksista. Samoista rikoksista epäillään Lehtisaaren arvoalueella sijaitsevan surmatalon omistajaa.
31-vuotias mies vangittiin törkeästä ryöstöstä, törkeästä seksuaalisesta kajoamisesta sekä törkeästä vapaudenriistosta todennäköisin syin epäiltynä. Vangitsemisistunto pidettiin Pasilan poliisitalolla lauantaiaamuna.
Käräjäoikeuden julkisten tietojen perusteella rikosten epäillään tapahtuneen 12. tammikuuta Helsingissä.
Epäilty tapahtuma-aika sekä rikosnimikkeet ovat tismalleen samat, kuin 34-vuotiaalla naisella, joka vangittiin rikoksista epäiltynä huhtikuun lopussa.
Sitä ennen nainen oli tutkintavankeudessa epäiltynä henkirikoksesta, joka tapahtui hänen omistamassaan, Helsingin Lehtisaaren arvoalueella sijaitsevassa talossa huhtikuun puolivälissä. Hänet kuitenkin vapautettiin tutkintavankeudesta näiltä osin huhtikuun loppupuolella.
Poliisi vaitonaisena
Rikosvyyhdin tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mari Päivärinta ei ole tähän mennessä suostunut kommentoimaan, epäilläänkö naista edelleen henkirikoksesta, vaikka tämä vapautettiinkin tutkintavankeudesta tappoepäilyn osalta.
Naisen vapautuessa poliisi tiedotti vain, ettei naista aiota esittää vangittavaksi taposta todennäköisin syin epäiltynä. Nainen oli aiemmin vangittuna lievemmällä "syytä epäillä" -perusteella, mikä kertoo, ettei poliisin hankkima näyttö naista vastaan ollut käräjäoikeuden mielestä kovinkaan vahvaa.
Jos naisen tutkintavankeutta olisi haluttu jatkaa, polisiin olisi täytynyt esittää vankempia todisteita epäilyjensä tueksi. Tähän ei kuitenkaan syystä tai toisesta ryhdytty. Poliisi ei kertonut miksi.
Tutkinnanjohtaja Päivärinta ei ole ottanut kantaa myöskään siihen, miten muut nyt julki tulleet rikosepäilyt liittyvät henkirikosvyyhtiin.
Aiempi juttu: Lehtisaaren henkirikosjutun erikoiset käänteet: Poliisi ei suostu kertomaan, epäilläänkö naista yhä taposta
Aviomies epäiltynä
Poliisi uskoo henkirikoksen tapahtuneen Helsingin Lehtisaaressa sijaitsevassa talossa huhtikuun 13.–16. päivien välisenä aikana. Henkirikoksen uhriksi joutui 27-vuotias mies, jonka uskotaan olleen kuolleena asunnossa useamman päivän ajan.
Poliisi sai tiedon henkirikoksesta, kun tapahtuneesta ilmoitettiin hätäkeskukseen. Poliisi ei ole kertonut, kuka ilmoituksen teki.
Tiedossa on, että taposta epäillään tällä hetkellä ainakin 34-vuotiaan naisen 32-vuotiasta aviomiestä, joka määrättiin tutkintavankeuteen taposta ja ampuma-aserikoksesta todennäköisin syin epäiltynä huhtikuussa.
Poliisi ei ole kertonut epäilläänkö häntä myös rikoksista, josta naista sekä toista miestä epäillään.
MTV Uutiset ei tavoittanut rikoskomisario Mari Päivärintaa kommentoimaan asiaa maanantaina.
Uudesta 31-vuotiaasta epäillystä uutisoi aiemmin Ilta-Sanomat.
2:22