Ia, Riikka ja Mila ystävystyivät Käärijän kautta.
Euroviisufinaali on parhaillaan käynnissä, ja fanit ympäri Suomen ovat kokoontuneet seuraamaan jännittävää iltaa ja kannustamaan Suomen viisuedustaja Käärijää. MTV Uutiset Live piipahti Helsingin Kulttuuritehdas Korjaamolla jututtamassa viisukansaa ja kyselemässä, millaisia odotuksia Käärijä-faneilla on illalle.
Paikalle Käärijää kannustamaan olivat saapuneet Ia Aikala, Riikka Jalovaara ja Mila Matilainen. Kolmikko kertoi koko kevään menneen viisu- ja Käärijä-huumassa.
– Onhan tämä ihan hullua. Ei näin jännää ole tämä peli ollut kyllä vuosiin, että voitto olisi näin lähellä. Jännittää kovasti lopputulos, Mila kertoi.
Kolmikko uskoo Käärijän kuittaavan nimiinsä koko kilpailun voiton.
– Kyllähän se voitto sieltä tulee. Ollaan niin ylpeitä oltu koko kevät, ja nyt se nähdään, että kyllä Käärijästä on siihen ja voitto tulee kotiin, Ia sanoi.
Lue myös: Käärijä sai jo finaalin kärkeen massiiviset suosionosoitukset viisukansalta – vaatimattoman kokoinen viittaus Suomeen huvittaa
Haastattelun aikana kävi myös ilmi, että Ia, Riikka ja Mila ovat löytäneet toisensa Käärijän kautta. Kolmikko tapasi alun perin artistin keikalla, jonka jälkeen he ovat muun muassa viettäneet viikonloppuja yhdessä ja jutelleet aamusta iltaan ryhmächatissa.
– Käärijä on se liima meidän välissämme. Meitä yhdistää moni muukin asia, mutta hän on se, joka toi meidät yhteen, Iia summasi.
Katso Ian, Riikan ja Milan sekä Korjaamon kinokoordinaattori Rosanna Jolkkosen haastattelu yllä olevalta videolta!