Kaatosateessa ajaminen muuttui juuri helpommaksi – ainakin, jos aiot hankkia Fordin

ajovalot sade
Kuvituskuva.Shutterstock / Chayatorn Laorattanavech
Julkaistu 04.10.2016 11:30

MTV LIFESTYLE

Mukautuva ajovaloteknologia helpottaa rankkasateessa ajamista.

Fordin mukautuvassa ajovalojärjestelmässä valokeila muuntautuu vallitsevien sääolosuhteiden mukaan.

Mikäli kohdalle osuu rankkasade, osaa järjestelmä lyhentää valojen kantomatkaa, etteivät valot häikäise vastaantulijoita. Järjestelmä myös leventää valokeilaa, jotta tien reunat sekä siellä kulkevat henkilöt olisi helpompi havaita.

Valmistajan mukaan teknologia on hyödyksi erityisesti Euroopassa, jossa rajujen sääilmiöiden odotetaan lisääntyvän. Euroopan ympäristöviraston mukaan rankkasateet lisääntyvät tällä vuosisadalla 5–25 prosentilla kesäisin ja ja 15–35 prosentilla talvisin.

Ford ei vielä ole kertonut, mihin malleihin rankkasateisiin reagoivat ajovalot tulevat saataville.

0:49img

Tuoreimmat aiheesta

Ford