Yli 18 vuotta kadoksissa olleen Raija Juutilan ruumis löytyi eilen Kangasalla sijaitsevan teollisuuskiinteistön alueelta. Poliisin tutkimukset ja kaivannot löytöpaikalla kuitenkin jatkuvat.
Poliisin käytössä oleva tekninen laite on osoittanut, että myös muualla Juutilan löytöpaikan läheisyydessä on todennäköisesti kaivettu, kertoo rikoskomisario Jari Kinnunen Pirkanmaan poliisista MTV3 Uutisille. Kaivaja ei ole ollut poliisi.
Mitä te odotatte löytävänne?
- Kyllä me haluaisimme löytää Juutilalle kuuluvaa omaisuutta, joka on ollut kaitessa. Eihän se varma ole, mutta teknisiset laitteet osoittavat, että alueella on kaivettu muuallakin.
Kinnusen mukaan poliisilla ei ole kuitenkaan erityistä syytä epäillä, että kaivannoista tehtäisiin lisää esimerkiksi ruumislöytöjä. Kateissa on muun muassa Juutilan vanhoja päiväkirjoja sekä tavaroita, jotka Juutilan on väitetty ottaneen mukaan Viron-matkalleen heinäkuussa 1993.
Kiinteistön aluetta tutkittu jo 2008
Teollisuuskiinteistön alueella tutkittiin ja kaivettiin myös vuonna 2008, jolloin juttua tutkittiin aktiivisesti edellisen kerran. Tuolloin poliisit kaivoivat kuitenkin eri paikasta kuin nyt.
Kiinteistön aluetta käytiin kaivuujäljet tunnistavalla laitteella läpi myös silloin, kuitenkaan ei juuri sieltä mistä ruumis nyt löydettiin.
Teollisuusalueella sijaitsevan kiinteistön alue on laaja. Ruumis ei tälläkään kertaa löytynyt alueelta heti, vaikka epäilty oli näyttänyt poliiseille suunnan, mistä kannattaisi kaivaa.
Poliisin etsinnän alueella kestivät eilen kymmenen tuntia ennen kuin ruumis löydettiin. Yritystoiminta alueella saa poliisin mukaan jatkua normaalisti kaivannoista huolimatta.
Täältä Raija Juutilan ruumis löydettiin 18 vuoden jälkeen
Poliisi: Kadonneen Raijan jäämistöä etsitään lattiarakenteista (2.12.11)
Murhasta epäilty etsi tasokasta ja hellää naisseuraa lehti-ilmoituksella (9.12.11)
Poliisi katkaisee siivet murhaan liittyviltä huhuilta (1.12.11)