Kahdeksan kiipeilijää on kadoksissa Himalajalla Intiassa – keskustelu kiipeilyreittien kaupallistamisesta kiihtyy

1:55img
Mount Everest on vaatinut jo 11 kuolonuhria tänä vuonna.
Julkaistu 02.06.2019 05:24

MTV UUTISET – STT

Kahdeksan vuorikiipeilijää on kadoksissa Himalajan vuoristossa Intian puolella, kertoo CNN.

Paikallisten viranomaisten mukaan etsinnät ovat käynnissä seitsemän länsimaalaisen kiipeilijän ja heidän intialaisen yhteyshenkilönsä löytämiseksi.

Kadonneiden joukossa on neljä brittiä, kaksi yhdysvaltalaista ja yksi australialainen kiipeilijä.

Alun perin 12-henkinen ryhmä yritti kiivetä yli 7  400-metriselle Nanda Devi East -huipulle. Neljä heistä palasi 6  000 metrin korkeudessa sijaitsevaan perusleiriin 25. toukokuuta. Koko ryhmän oli tarkoitus olla perusleirissä 26. toukokuuta, mutta loppuja kahdeksaa ei ole kuulunut. Tiedossa ei ole, katosivatko muut nousun vai laskeutumisen aikana.

Neljä etsintäryhmää on matkalla vuoren huippua kohti. Alueelle on tarkoitus lähettää myös sotilaslentokone.

Mount Everestillä kuollut jo 11

Maailman korkeimmalla vuorella Mount Everestillä on kuollut tämän vuoden kiipeilykauden aikana jo 11 ihmistä.

Reitti Everestin huipulle on tänä vuonna ollut poikkeuksellisen ruuhkautunut, kun huono sää on lyhentänyt kiipeilykautta. Ruuhkat voivat olla hengenvaarallisia, kun kiipeilijät joutuvat viettämään ohuessa ilmanalassa paljon aiottua pidempiä aikoja.

Kuvat ruuhkaisesta rinteestä ovat herättäneet keskustelua Himalajan kiipeilyretkien lisääntyneestä kaupallistamisesta, kun retkiä järjestävät yhtiöt vievät yhä kokemattomampia kiipeilijöitä vuorten huipuille.

Tuoreimmat aiheesta

Intia