Kahdeksan suomalaista tehnyt matkustusilmoituksen Saksan Münsteriin: Ulkoministeriöllä ei tietoa mahdollisista suomalaisuhreista

0:37img
Julkaistu 07.04.2018 22:57
Toimittajan kuva

Carlos Sunila

carlos.sunila@mtv.fi

Kahdeksan suomalaista on tehnyt matkustusilmoituksen Saksan Münsteriin. Kaupungissa tapahtui aiemmin tänään välikohtaus, jossa kuoli kolme ihmistä.

Ulkoministeriön viestintäpäivystäjä Outi Koskinen kertoo MTV Uutisille, ettei Ulkoministeriön tietoon ole tullut, että uhrien joukossa tai loukkaantuneissa olisi suomalaisia.

– Ei ole tullut tietoa. Nyt asiaa selvitellään ja seurataan, Koskinen totesi puoli yhdeltätoista lauantai-iltana.


Jos olet hädässä, toimi näin

Koskinen kehottaa alueella mahdollisesti olevia suomalaisia tekemään matkustusilmoituksen, mikäli se on vielä tekemättä.

– Kannattaa olla myös yhteydessä omaisiin, jos pystyy, ja seurata paikallisviranomaisten tiedotteita. Toki jos ulkomailla on hätätilanne, Ulkoministeriön päivystyskeskus on oikea paikka soittaa.

Ulkoministeriön päivystyskeskuksen tavoittaa ympäri vuorokauden numerosta +358 9 1605 5555.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat