Kahdelle poliisille sakkoja Auer-urkinnoista

Anneli Auer 2016 syyskuu
Anneli Auer esiintyi omaelämäkerrallisen Murhalesken muistelmat -kirjansa julkaisutilaisuudessa Suomalaisessa kirjakaupassa Tampereella 17. syyskuuta 2016.Lehtikuva
Julkaistu 27.09.2016 17:33

MTV UUTISET - STT

Lisää poliiseja tuomittiin tiistaina sakkoihin niin sanotuista Auer-urkinnoista. Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi kaksi poliisia sakkorangaistuksiin virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Oikeuden mukaan tuomitut olivat hakeneet poliisin järjestelmistä tietoja Anneli Auerista, vaikka niiden käsittely ei kuulunut heidän työtehtäviinsä. Haut oli tehty syksyllä 2011. Auer vangittiin tuolloin epäiltynä muun muassa törkeistä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Molemmat poliisit tuomittiin virkavelvollisuuden rikkomisesta kymmeneen päiväsakkoon.
Auerin tietojen luvattomasta katseluyrityksestä epäillään kaikkiaan 55:tä poliisia tai muuta virkamiestä eri puolilla Suomea.

Tähän mennessä rangaistukset ovat olleet enimmillään sakkoja.

1:28img

Auer ei ollut tyytyväinen saamaansa korvaussummaan.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Anneli Auer