Kahden henkilön loukkaantumiseen johtanut raju veneonnettomuus Paraisilla oli ruorijuopon käsialaa

1504-parainen
MTV Uutiset AOP
Julkaistu 26.08.2023 15:56
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Ruorijuoppo törmäsi kallioon Ragnholmin kohdalla Kirjaisissa viime yönä. Poliisin mukaan kaksi henkilöä loukkaantui.

Veneonnettomuus tapahtui viime yönä puolenyön jälkeen Paraisilla Kirjaisten lähellä 

Veneessä oli kuljettaja ja kolme matkustajaa. Vene ajoi kovalla vauhdilla päin kalliota Ragnholmin saaren lähellä.

Lue myös: Vene ajanut kovaa päin kalliota – neljä loukkaantunut

Kuljettaja ja yksi matkustaja saivat sen verran vammoja, että heidät kuljetettiin TYKS:iin. Poliisista kerrotaan, että myöhemmin kuitenkin selvisi, että vammat olivat lieviä.

Aiemmin pelastuslaitos kertoi, että onnettomuudessa olisi loukkaantunut neljä henkilöä. 

Kuljettaja puhalsi alkometriin 1,92 promillea. Poliisi epäilee häntä vesiliikennejuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Tuoreimmat aiheesta

Merivartiosto