Juankosken ja Rautalammen heinäkuisten henkirikosten tutkinta on saatu päätökseen, kertoo Itä-Suomen poliisi. Kummassakin tapauksessa iäkästä miestä epäillään vaimonsa murhasta.
Molemmissa vainajissa oli poliisin mukaan kymmeniä teräaseella aiheutettuja vammoja. Veriteot tapahtuivat peräkkäisinä päivinä heinäkuun alkupuolella.
– Tutkinnassa ei ole tullut esille mitään, mikä liittäisi tapaukset toisiinsa. Nämä vain sattuivat samoihin aikoihin, kertoo tutkintaa johtanut rikoskomisario Tuomo Lepola.
Rautalammen henkirikoksessa uhri oli syntynyt vuonna 1951 ja epäilty on syntynyt vuonna 1949. Poliisi tutki tapausta ensin tappona, mutta myöhemmin rikosnimike tarkentui murhaksi.
Juankosken henkirikosta on tutkittu murhana alusta alkaen. Epäilty on syntynyt vuonna 1940 ja uhri oli syntynyt 1947.
Rikoskomisario Lepolan mukaan poliisille on muodostunut alustava käsitys tekojen motiiveista, mutta hän ei kerro niistä tarkemmin.
– Motiivien tulkinta kuuluu syyttäjälle tai viime kädessä tuomioistuimelle, sanoo Lepola.