Kahden lapsen äiti Yulia palaa Tšekistä Ukrainaan taistelemaan – samaan aikaan sadattuhannet pakenevat sodan kauhua

2:04img
Katso videolta, miksi kahden lapsen äiti haluaa tarttua aseisiin.
Julkaistu 27.02.2022 20:29
Toimittajan kuva
Ville Kettunen

ville.kettunen@mtv.fi

Monet palaavat Ukrainaan ulkomailta samalla, kun toiset pakenevat sodan kauhua.

YK:n mukaan Ukrainasta on paennut ulkomaille noin 368 000 ihmistä. 

Samaan aikaan Tšekin pääkaupungista lähti eilen bussi kohti Lviviä. 34-vuotias Yulia Peliukh-Korniichuk oli yksi kymmenistä ukrainalaisista, jotka lähtivät Prahasta kohti Länsi-Ukrainaa.

Yulia muutti Prahaan tammikuun alussa työn perässä ja hänen kouluikäiset lapsensa asuvat väliaikaisesti isovanhemmillaan Ukrainassa.

Kahden lapsen äiti haluaa palata Ukrainaan taistelemaan maansa ja vapautensa puolesta jopa asein.

– En halua lähteä Ukrainasta, Yulia vakuuttaa.

Yulia kertoo liittyvänsä armeijaan kotimaahansa päästyään. Hän ei halua ukrainalaissotilaiden kuolevan.

– He ovat todella rohkeita. Kaikki ukrainalaiset naiset rukoilevat heidän puolestaan, Yulia kertoo.

Yulia pelkää sodan kauhujen vaikutusta omiin lapsiinsa.

– En halua, että he joutuvat näkemään, mitä sota on, Yulia kertoo.

Yulia sanoo, että hän ei olisi ikinä uskonut Ukrainan joutuvan sotaan, mutta hänellä on paljon toivoa.

– Uskon, että selviämme tästä. Me voitamme, Yulia sanoo kyyneleet silmissään.

Katso Yulian tarina yllä olevalta videolta.

Lue myös: MTV Ukrainan rajalla: Sotaa pakenevat kaikki vauvoista mummoihin – "Aikamoinen kansainvaellus"

Tuoreimmat aiheesta

Ukrainan sota