Kahden maailmanennätyksen yleisurheilupäivä! Ranskalaistähti häikäisi 10-ottelussa

17.54454504
Julkaistu 16.09.2018 22:42

MTV SPORT - Reuters

Yleisurheilun huipputasolla nähtiin sunnuntaina kaksi maailmanennätystä, joista jälkimmäisen tehtaili ranskalainen Kevin Mayer kymmenottelussa.

Video: Norjan aituritähti Karsten Warholm arvioi, miten Suomen yleisurheilu nousisi takaisin huipulle.

EM-kisoissa pettymyksen kokenut Mayer, 26, summasi 9 126 pistettä kotimaansa Talencessa ja ylitti Ashton Eaton vanhat ME-lukemat 77 pinnalla.

– Olen odottanut tätä hetkeä kauan. Elämme tällaisia uskomattomia hetkiä varten. En pystynyt itkemään, sillä minulla ei ollut enää kyyneliä itkettyäni niin paljon ennen 1 500 metrin päätöskisaa, Mayer tunnelmoi.

LUE MYÖS: Ruotsalaisen korkeuslegendan poika pomppasi hurjan maailmanennätyksen: "Alta pois"

Myös Eaton hehkutti Mayerin suoritusta Twitterissä.

– Tämä oli uskomaton kykyjen näytös. Olen niin onnellinen Kevin Mayerin ja kymmenottelun tulevaisuuden puolesta, jo uransa lopettanut yhdysvaltalainen totesi.

Yleisurheilupäivä oli hämmästyttävä, sillä Kenian Eliud Kipchoge kellotti maratonin uudeksi ME-ajaksi 2.01.39 aiemmin sunnuntaina Berliinissä.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu