Kahta naista syytetään törkeästä eläinsuojelurikoksesta Etelä-Espoon Ratsastuskoulun hevostallilla.
Haastehakemuksen mukaan tekoaika on ollut tammikuun 2016 lopusta lokakuun 2019 alkupuolelle.
Syytettä on käsitelty tänään Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa.
– Rikoksen kohteena on ollut huomattavan suuri määrä eläimiä ja teolla on ratsastuskoulutoiminnassa tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä. Rikos on ollut myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, koska (syytetyt) ovat aiheuttaneet pitkään jatkunutta kipua ja tuskaa vastuullaan olleille eläimille, haastehakemuksessa sanotaan.
Syyttäjän mukaan tallilla oli eri aikoihin 30–55 hevosta. Hevosilta puuttui puhdas ja kuiva makuupaikka, vaikka eläinsuojeluviranomainen oli antanut asiasta vuosien aikana useamman määräyksen, haastehakemuksessa kerrotaan.
11:05
Syyttäjän mukaan vuonna 2019 tehdyllä tarkastuksella havaittiin muun muassa, että pihatto, tarha ja monet makuupaikat olivat useassa kohtaa märkiä, likaisia ja virtsan sekä lannan peitossa. Erillisessä piharakennuksessa oli nuoria hevosia ahtaasti niiden ikään ja kokoon nähden.
– Tilanne on jatkunut samanlaisena usean epäkohdan osalta koko tekoajan, vaikka eläinlääkäri on antanut asiassa määräyksiä ja ohjeistanut vastaajia, syyttäjä sanoi.
Toisen naisen osalta syyte koskee myös koiria
Haastehakemuksen mukaan kantavana ollut suomenhevostamma laihtui runsaasti ollessaan naisten hoitovastuulla maalis–elokuussa 2018. Tamma oli elokuussa 2018 eläinsuojeluviranomaisen tarkastuksessa lihasköyhä ja kuihtunut, syyttäjä kertoo.
Syyttäjän mukaan toinen naisista syyllistyi rikokseen myös toisella pääkaupunkiseudulla olevalla ratsastuskoululla, missä ponilla ratsastettiin epäsäännöllisesti ja liikuntakertojen välillä oli pitkiä taukoja.
– Taukojen välillä poni on altistettu kohtuuttomalle rasitukselle ikään ja kuntoon nähden, haastehakemuksessa sanotaan.
Toisen syytetyn naisen osalta syyte koskee myös koiria. Syyttäjän mukaan seitsemää koiraa on pidetty esimerkiksi hevoskarsinoissa ja romua sekä likaa täynnä olevassa talon yläkerrassa, jossa oli huono ilmanlaatu.
– Koiria on pidetty liian pienissä häkeissä pidempiä aikoja, eikä niitä ole erotettu toisistaan, vaikka ne ovat tapelleet keskenään.
Syyttäjä vaatii kummallekin naiselle vähintään yhden vuoden ehdollista vankeusrangaistusta. Lisäksi syyttäjä vaatii, että naiset tuomitaan pysyvään eläintenpitokieltoon ja näiden omistamat tai hoitamat eläimet tuomitaan menetetyiksi valtiolle.
Etelä-Espoon Ratsastuskoulu on sittemmin lopettanut toimintansa.
STT:n tiedossa ei ole, olivatko syytetyt toimittaneet käräjäoikeuteen kirjallisia ennakkovastauksia, joista ilmenisi heidän kantansa syytteeseen.