Poliisi epäilee kahta yritystä laajasta lahjonnasta ympäri Suomea. Yritysten epäillään käyttäneen laittomiin lahjoihin yli kaksi miljoonaa euroa.
Lahjonnasta epäillyt yritykset ovat myyneet teollisuuskemikaaleja ja siivousaineita. Esitutkinta koskee vuosia 2010–2019.
Poliisin mukaan yritykset ovat antaneet perusteettomia lahjoja ihmisille, jotka ovat tehneet hankintoja eri yritysten ja yhteisöjen puolesta.
Poliisin mukaan lahjukset ovat tyypillisesti olleet kodin viihde-elektroniikkaa ja lahjakortteja.
– Yksittäisten lahjojen arvo vaihteli 50 euron ja tuhansien eurojen välillä. Eräät edustajat saivat lahjoja vuosien ajan, ja joidenkin edustajien epäillään saaneen lahjoja yli 20 000 euron arvosta. Enimmillään summa on noussut noin 30 000 euroon, tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Ismo Siltamäki Helsingin poliisista kertoi tiedotteessa.
Helsingin poliisi on koordinoinut valtakunnallista rikostutkintaa, johon ovat osallistuneet kaikki Suomen poliisilaitokset.
Lahjusten antamisesta epäillään kahta ihmistä, jotka poliisin käsityksen mukaan ovat vastanneet yritysten toiminnasta. Rikosnimikkeinä ovat törkeä lahjuksen antaminen, törkeä lahjominen elinkeinotoiminnassa, törkeä veropetos ja törkeä velallisen epärehellisyys.
Epäillyt ovat poliisin mukaan kiistäneet syyllistyneensä rikokseen. Heidän mukaansa kyse on ollut sallituista tilaajalahjoista.
Poliisi: Lahjuksia esiteltiin tilaajalahjana
Poliisin mukaan lahjonnasta epäillyillä yrityksillä on ollut tuhansia asiakkaita, muun muassa suomalaisia yrityksiä ja kunnallisia julkisyhteisöjä. Yritysten tuotteita on kaupattu pääosin puhelinmyyntinä ulkomailta.
– Tilauksen yhteydessä asiakkaan edustajalle on tarjottu tilaajalahjaa, jonka arvo on kasvanut tilauksen arvon kasvaessa. Tilattu tuote on toimitettu usein asiakkaan osoitteeseen ja lahja asiakkaan edustajan kotiin, poliisi kertoo.
Lahjusten ottamisesta epäiltyjen joukossa on työntekijöitä, yritysten johtoa ja virkamiehiä. Epäillyistä virkamiehistä suurin osa on työskennellyt kunnissa tai sairaanhoitopiireissä. Epäiltynä on myös neljä seurakunnan virkamiestä ja yksi valtionhallinnon virkamies, poliisi kertoo.
Syyteharkintaan on siirtynyt noin 80 tapausta. Rikosnimikkeet vaihtelevat perusmuotoisista lahjusrikoksista törkeisiin tekomuotoihin. Muiden kuin virkamiesten kohdalla kyse on lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa tai sen törkeästä tekomuodosta.
Osa tapauksista on jo käsitelty tuomioistuimessa, ja niistä on myös uutisoitu.