Kaija Koo kertoo Radio Novan haastattelussa ymmärtävänsä Jämijärven lentoturman omaisten surua.
Rakastettu laulaja Kaija Koo myöntää Radio Novan Enbuske & Linnanahde Crew'n haastattelussa, että Jämijärven traaginen pienlentokoneonnettomuus nosti vanhat muistot pintaan. Hänen isänsä menehtyi pienkonetrumassa kauan sitten. Kaija laulaa isästään kappalessaan Viimeinen lento.
– Kun tämä uutinen tuli, palasin niihin muistoihin, ja rupesin miettimään heidän omaisiaan. Haluan tässä sanoa, että ymmärrän miltä heistä tuntuu. Se on raju juttu, Kaija toteaa haastattelussa.
Hän kuitenkin myöntää, että aika on tehnyt tehtävänsä surussa, ja saanut myös ymmärtämään tapahtunutta eri valossa.
– Niin kuin laulussa sanotaan: hän oli vapaa. Minulla on sellainen hieno ajatus, että isäni teki sitä, mitä hän rakasti ja kuoli sen ääressä. En silloin sitä tajunnut, vaikka kaikki sanoivat, että tämä oli hieno juttu. Tajuan sen nyt vasta. Hän toteutti intohimoaan ja sen äärellä lopetti elämänsä. Jotenkin siinä on jotain hienoa, Kaija kuvailee.
Kuuntele koko haastattelu Radio Novan sivuilta täältä.