Lämpöennätysten takana on ilmastonmuutos, eikä se tule yksin.
Suomen kaikkien aikojen ennätys hellepäivien määrässä vuoden aikana on rikkoutunut, vahvistaa Ilmatieteen laitos X:ssä. Tänä vuonna on ollut siis jo 66 hellepäivää.
Helleraja ylittyi Porvoon Harabackassa (25,4 astetta), Salon Kärkässä (25,3) ja Kemiönsaaren Kemiössä (25,1). Hellerajaa hätyyteltiin tasan 25 asteella myös Helsingissä Malmin lentokentällä, Kouvolan Utin Lentoportintiellä sekä Mikkelin lentoasemalla.
Aiempi helle-ennätys oli vuodelta 2002, milloin vuoden aikana mitattiin yhteensä 65 hellepäivää.
MTV Uutisten meteorologi Jenna Salminen uumoili jo aiemmin aamulla, että on varsin todennäköistä, että uusi lämpöennätys paukkuu tänään.
– On mahdollista, että käydään lähellä 27 astetta tai hieman sen yläpuolellakin.
Torstai-iltapäivän sääkartta hohkaa punaisena Keski-Suomeen saakka. Lämpötilat näyttävät 25–26 astetta niin lännestä itään kuin etelästä Jyväskylän korkeudelle asti.
Huolestuttava, ei normaali ilmiö
Lämpimien ja jopa helteisten säiden jatkuminen syksyn puolelle saa Salmisen ja Ilmatieteen laitoksen toimialajohtaja Juhana Hyrkkäsen ilmeet vakaviksi, sillä kyse ei ole leikin asiasta.
– Huolestuttava ilmiö. Jos näitä tulee lisää, niin kuumat oltavat on tiedossa, Salminen toteaa.
Myös MTV Uutisten konkarimeteorologi Pekka Pouta otti kantaa ilmiöön toteamalla, että tällainen kesä "ei ole enää normaalia". Tällä Pouta tarkoitti, ettei sään mittauksessa edes ole tällä hetkellä vaihtoehtona normaalia.
Lue lisää: Pekka Pouta: Tämä ei ole enää normaalia
Ei tarvitse paljoa arvailla, mikä ennätyksiä rikkovan hellesyyskuun taustalla on: ilmastonmuutos. Hyrkkänen antaa tuoreen esimerkin naapuristamme, missä mitattiin eilen huikeat 31 astetta.
– Ruotsissa ei ole mittaushistorian aikana koskaan päästy syyskuussa yli 30 asteen. Ilmastonmuutoksen kanssa päästään yli 30 asteen, kun taas ilman ilmastonmuutosta olisi jääty alle.
Suomessakaan ei ole kertaakaan mitattu 30 astetta syyskuussa koko mittaushistorian aikana – vielä.
– Ei se ihan mahdottomalta tällä menolla näytä, Salminen arvelee.
Hyrkkänen vakavoituu ja toteaa, että esiteolliseen aikaan tällaisia syksyjä olisi ollut noin kerran tuhannessa vuodessa.
– Mutta kun mennään taas muutama vuosikymmen eteenpäin, niin tämän tyyppinen kesä toistuu kerran viidessä vuodessa.
Yleisesti sanotaan, ettei säästä voi tehdä päätelmiä ilmastonmuutoksesta, sillä sää vaihtelee. Miksi nyt voi?
– Sää on vaihdellut aikaisemmin, sää vaihtelee nyt ja sää vaihtelee jatkossakin. Sään keskiarvo eli ilmasto, kun sillä tasolla päästään uusille tasoille, niin voidaan nähdä, että lämpötilat ovat nousseet, Hyrkkänen sanoo.
Lue myös: Pekka Pouta jysäyttää: Hellepäivien ennätys pamahtaa rikki – eikä se siihen jää!
Ilmastonmuutos ei tule yksin
Ilmastonmuutoksen myötä myös sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Minkälaisia ääri-ilmiöitä Suomessa nähdään jatkossa enemmän. Se selviää alla olevalta videolta.
1:07
Syyskuussa joskus räntää, nyt rantaa
Jopa syyskuun puolelle jatkunut kesäsää sai helsinkiläiset suuntamaan uimarannoille. MTV Uutiset kävi Hietaniemen uimarannalla kysymässä, mitä mieltä lämpöjen jatkumisesta ollaan.
Suurin osa kertoi nauttivansa lämmöstä, mutta eräs epäileväinenkin mielipide löytyi.
Katso alta tunnelmat lämpöiseltä uimarannalta.
2:15