Kaikkien aikojen pahis palaa Salkkareihin – tähän jäätiin viimeksi

Salatut elämät - Severi (Rufus) ja Aaro (Teemu Lehtilä).
Syksyn 2012 jaksoissa Aaro valehteli Severille olevansa tämän isä. Todellisuudessa Severin biologinen isä on Aaron edesmennyt kaksoisveli Eero, ja kasvatti-isä Lasse Sievinen.
Julkaistu 25.02.2015 22:00

MTV VIIHDE

Aaro Vaalanne palaa pian Salattuihin elämiin.

MTV.fin järjestämän äänestyksen Salattujen elämien pelottavimmasta pahiksesta voitti kirkkaasti Pihlajakadun kuvioita vuodesta 2004 asti sekoittanut Aaro Vaalanne. Pian Aaro nähdään jälleen ruudussa, sillä hän palaa Salkkareihin varsin mielenkiintoisissa merkeissä ensi viikolla.

– Olen aina tykännyt tehdä Aaroa roolin monimuotoisuuden takia. Aina kun palaan kuvauksiin, menee korkeintaan päivä tai pari palautellessa, sitten rooli tulee jo selkäytimestä, Aaroa näyttelevä Teemu Lehtilä selittää.

Salatut elämät - Aaro (Teemu Lehtilä).

Viimeksi Aaro nähtiin sarjassa syksyllä 2012. Hän pelasti äitinsä Annin kanssa veljenpoikansa Severin auto-onnettomuudesta, ja kolmikko muutti Annin autiona olleeseen taloon. Aaro valehteli muistinsa menettäneelle Severille olevansa tämän isä.

Salatut elämät - Aaro (Teemu Lehtilä), Severi (Rufus) ja Anni (Riitta Elstelä).

Aaro, Severi ja Anni

Myöhemmin Severi näki Paulan ja Lassen haastattelun televisiossa, ja sai muistinsa takaisin. Hän yritti karata, mutta jäi kiinni Aarolle. Aaro ilmoitti vievänsä Severin pois maasta, jolloin Anni tuli katumapäälle ja haki Paulan tapaamaan poikaansa. Aaro lukitsi Annin kellariin, kun tajusi tämän juonivan häntä vastaan.

Salatut elämät - Paula ja Aaro (Johanna Nurmimaa ja Teemu Lehtilä).

Paula lähti Severin jäljille ja kohtasi Aaron.

Lopulta Paula tajusi, että ainoa tapa pelastaa Severi on lähteä tämän ja Aaron mukana Ruotsiin. Matkalla Severille kuitenkin nousi kuume, ja porukka jäi motelliin yöksi. Annin avulla Sieviset saivat vihiä Aaron, Severin ja Paulan liikkeistä, ja lopulta poliisi piiritti motellin.

Salatut elämät - Aaro ja Paula (Teemu Lehtilä ja Johanna Nurmimaa).

Paula jäi kiinni siitä, että hän yritti paikantaa taloa puhelimellaan.

Anni ja Aaro pidätettiin, mutta kun kukaan ei nähnyt, Severi vapautti Aaron poliisiautosta, ja tämä juoksi kahlittuna metsään.

Aaro nähdään ensimmäisen kerran Salattujen elämien ensi maanantain jaksossa. Kyseinen jakso on katsottavissa jo perjantai-iltana MTV Katsomon maksullisessa palvelussa.

Salatut elämät joka arkipäivä kello 19.30 MTV3-kanavalla.

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät