Kainuu on siirtynyt koronan kiihtymisvaiheeseen

LK 30.10.2020 Korona
Hoitajat pukivat kirurgille suojavaatteet leikkaussalissa Kainuun keskussairaalassa Kajaanissa.Kuvituskuva / Lehtikuva
Julkaistu 13.01.2021 10:50
Toimittajan kuva

Sanni Mattila

sanni.mattila@mtv.fi

Kainuun alueellinen koronakoordinaatioryhmä ja Kainuun kunnat ovat todenneet maakunnan olevan koronaepidemian kiihtymisvaiheessa.

Kainuun sote kertoo asiasta tiedotteessaan. Edeltävän viikonlopun ja alkuviikon aikana uusia tartuntoja on todettu 22, joista suurin osa liittyy kajaanilaisen kuntoutuskodin tartuntaketjuun. 

Sen lisäksi tartuntoja on todettu ulkomailta palanneilla henkilöillä.

Ilmaantuvuusluku maakunnassa on nyt 39 tautitapausta 100 000 asukasta kohti viimeisen kahden viikon ajalta.

Positiivisten tulosten osuus on 1,2 prosenttia kaikista testatuista.

–Tartunnoista pystytään edelleen jäljittämään 100 prosenttia, eikä sairaalahoidon tarve ole lisääntynyt koronapotilaiden vuoksi, Kainuun sote kertoo.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston määräys 20 henkilön yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamisesta on edelleen voimassa.

Lue myös: Hallitus pohtii koronatoimien edistämistä – rajoilla testaaminen halutaan saada vauhtiin pikaisesti

Millainen riski uusi muuntunut koronavirus on Suomelle? Husin Asko Järvinen vastaa kysymyksiin!

Helsinki ja Vantaa pyytäneet satojen ihmisten apua koronatilanteen vuoksi – SPR:n valmiuspäällikkö kertoo, mistä on kyse: ”Poikkeuksellinen tilanne”

Tuoreimmat aiheesta

Kainuu