Kaisa Mäkäräinen lähti puolikuntoisena Cooper-testiin – valtaosa voi vain unelmoida tästä tuloksesta

3:41img
Kaisa Mäkäräinen juoksi puolikuntoisena kovan Cooper-tuloksen.
Julkaistu 10.09.2024 14:17
Toimittajan kuva
Eren Gürler

eren.gurler@mtv.fi

@ErenGee

Kaisa Mäkäräinen juoksi hieman puolikuntoisenakin kovan Cooper-tuloksen.

Mäkäräinen osallistui Topi Raitasen kipparoimaan Stadion cooper -tapahtumaan ja innostui pitämään vauhtia. 3 000 metrin tahti oli tavoitteena, mutta jalat liikkuivat sen verran kevyesti, että tulos oli reilusti tavoitetta parempi.

– Sitten se kuitenkin lähti siitä rullaamaan vähän kovempaa. Vähän reilut 3 200 sain vedettyä, Mäkäräinen naureskeli.

Tarkka lukema oli tänään 3 240 metriä. Mäkäräinen osallistui 12 minuutin juoksuun hieman puolikuntoisena, sillä hän suoritti syyskuun alussa hurjan juoksutapahtuman, joka jätti jälkensä. Tapahtumassa juostiin Pyreneiden vuoristossa seitsemän päivän aikana peräti 220 kilometriä, joista nousumetrejä oli yli 15 000.

– Olen ollut vähän kipeänä, joten tänään oli vähän kevyempi tahti. En mennyt ihan maksimia, Mäkäräinen paljasti.

Oli viisi kierrosta tosi helppoa. Parilla viimeisellä kierroksella alkoi keuhkoissa tuntumaan. Kyllä siellä joku taudinpoikanen vielä on, että meinasi ruveta vähän pistämään.

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Kaisa Mäkäräinen juoksi komean Cooper-tuloksen.

Kaisa Mäkäräinen juoksi komean Cooper-tuloksen. 

Moninkertainen ampumahiihdon arvokisamitalisti on juossut urallaan huomattavasti vauhdikkaammin kuin tänään.

Yksinään epävirallinen Cooper-ennätys on 3 550 metriä, mutta se on juostu uran jälkeen. Silloin hiihtouralla en käynyt juoksemassa radalla, en tiedä olisiko silloin mennyt enemmän.

Mäkäräinen nautti juoksusta ja tapahtumasta.

Tosi kiva tapahtuma. Kyllä minä tykkään tällaisesta yhteisöllisestä urheilutapahtumasta. Kiva nähdä paljon tuttuja ja olla innostamassa tavallisia kuntoilijoita ja nuoria. Helppo ja hyvä testi toteuttaa ihan minkä ikäiselle vain, Mäkäräinen sanoi.

Tapahtuman kovimmasta tuloksesta vastasi kestävyysjuoksija Eemil Helander, joka paineli hurjalla loppukirillä tulokseksi 4260 metriä. Mustafe Muuse oli toinen noin 40 metriä heikommalla tuloksella ja Topi Raitanen kolmas reilulla 4 100 metrillä. 

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu