Kaisa Mäkäräiselle raskas pettymys

Kaisa Mäkäräinen
Kaisa Mäkäräinen ampui yhteensä viisi sakkoa.
Julkaistu 09.01.2016 16:52
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen epäonnistui ampumapaikoilla maailmancupin takaa-ajokilpailussa Saksan Ruhpoldingissa lauantaina.

Yhteensä viisi sakkoa ampunut Mäkäräinen jäi kymmenen kilometrin kisassa 13:nneksi. Eroa kärkeen kertyi lähes kaksi minuuttia.

Mäkäräinen ampui ensimmäiseltä makuupaikalta nollat ja oli mukana voittokamppailussa vielä toiselle ampumapaikalle tultaessa. Toinen makuupaikka tuotti yhden sakon, ja samalla Tshekin Gabriela Soukalova ja Saksan Laura Dahlmeier karkasivat suomalaiselta.

Pystypaikoilla Mäkäräisen sihti oli kateissa: hän ampui yhteensä neljä hutia kahdella viimeisellä ampumapaikalla.

Kilpailun voitti saksalainen Dahlmeier 7,3 sekunnin erolla Soukalovaan. Kärkikaksikko kävi sakkoringillä kerran. Italian Dorothea Wierer oli kolmas.

Kolme sakkoa ampunut Mari Laukkanen sijoittui 24:nneksi.

Tuoreimmat aiheesta

Ampumahiihto