Kaisa Mäkäräisen MM-mitalijahti aikaistui

33512819
Kaisa Mäkäräinen harjoitteli Holmenkollenilla tiistaina. Lehtikuva
Julkaistu 08.03.2016 21:04

MTV SPORT - STT - NTB

Keskiviikkona kisattava naisten normaalimatka MM-ampumahiihdossa alkaa kaksi ja puoli tuntia suunniteltua aiemmin eli kello 14 Suomen aikaa, päättivät kisajärjestäjät tiistaina.

Syynä on sumu, jonka odotetaan peittävän Holmenkollenia kisan alkuperäisen ajankohdan tienoilla.

- Puolen päivän tienoilla näyttää hieman paremmalta, meteorologi Kristian Gislefoss kertoi Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle.

- Keskiviikkona on valitettavasti etelätuulta, ja se on huono suunta Holmenkollenin kannalta. Näyttää siltä, että aamulla on sumua, sitten selkenee puoliltapäivin, ja sumu palaa taas myöhemmin. Mutta eihän tuo varmaa ole, saattaa olla myös ettei sumua ole lainkaan, meteorologi jatkoi.

Suomen kolmikko keskiviikon kisassa on Laura Toivanen, Sanna Markkanen ja mitalisuosikkeihin lukeutuva Kaisa Mäkäräinen.

Tuoreimmat aiheesta

Ampumahiihto