Kajaanin jäähalliin tunkeuduttiin ja sitten pistettiin toden teolla ranttaliksi: Yli kymppitonnin tuhot – rälläilyä jääkoneella ja rikottuja pulloja, myös alkoholi ja elintarvikkeet kelpasivat

poliisimtv
Julkaistu 16.07.2019 08:43
Toimittajan kuva

Carlos Sunila

carlos.sunila@mtv.fi

Kajaanin jäähalliin tunkeuduttiin lauantai-iltapäivän ja maanantaiaamun aikana aiheuttaen yli kymppitonnin vahingot, kertoo poliisi.

Tunkeutuja tai tunkeutujat pistivät toden teolla ranttaliksi. Poliisin mukaan jäähallissa vahingoitettiin muun muassa jääkonetta ja jääviivarobottia.

– Jääkoneella oli ajeltu luvatta ympäri jääkiekkokaukaloa ja aiheutettu vahinkoa sekä kaukalolle että koneelle. Jäälle oli viskottu pulloja, jotka oli rikkoontuneet. Myös noin kymmenentuhannen euron arvoinen viivantekorobotti oli rikkoontunut korjauskelvottomaksi jäätyään jääkoneen runtelemaksi, kertoo poliisi tiedotteessaan.

Poliisi kaipaa havaintoja

Tunkeutumisen aikana myös paikallisen jääkiekkojoukkue Hokin vuokraamista klubitiloista anastettiin alkoholia ja elintarvikkeita.

– Myös huoltotiloissa ja pukukopeissa oli käyty ja pengottu paikkoja. Hokin vuokraamasta klubitilasta oli anastettu omaisuutta ja siellä oli avattu lukittuja kaappeja siten, että ne olivat vahingoittuneet.

Poliisi tutkii tapahtumia törkeänä vahingontekona ja varkautena. Kajaanin poliisi kaipaa kansalaisten vihjeitä erityisesti yöajalta kyseiseltä aikaväliltä. Poliisia kiinnostaa erityisesti alueella nähdyt ajoneuvot ja henkilöt. 

Tuoreimmat aiheesta

Kajaani