Kaksi 15-vuotiasta otettu kiinni epäiltynä Espoon koulupalosta

0:45img
Katso silminnäkijöiden videot tulipalopaikalta.
Julkaistu 12.05.2024 13:52
Toimittajan kuva
Katariina Taleva

katariina.taleva@mtv.fi

Perjantaisesta Espoossa sijaitsevan koulun palosta on otettu kaksi nuorta kiinni.

Poliisi on ottanut kiinni kaksi 15-vuotiasta kiinni epäiltynä Laurinlahden koulun perjantaisesta palosta, kertoo tutkinnanjohtaja Klaus Geiger MTV Uutisille.

– Tutkinta näyttää liittyykö tähän muita ihmisiä, hän sanoo.

Aiemmin uutisoitiin, että Laurinlahden koulun ja Tuomarilan VPK:n palon taustalla olisi jonkinlainen somehaaste. 

Geiger täsmentää, että kyse voi olla joko somessa liikkuvista videoista tai sitten yksinkertaisesti tekojen kopioinnista. 

Espoossa on alkuvuodesta alkaen ollut useita pieniä paloja. Paloissa ei ole tapahtunut henkilövahinkoja.

– Palot ovat alkuvuonna olleet roskispaloja tai rakennusjätteiden polttamista, joita on mahdollisesti lähdetty kopioimaan, Geiger toteaa.

Laurinlahden koulun tulipalosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Koulurakennus on ollut tyhjillään, sillä koulu toimii väistötiloissa. Poliisi on aiemmin kuitenkin muistuttanut, että hylätyissäkin kiinteistöissä voi majailla ihmisiä. 

Perjantain palo saatiin rajattua kattopaloksi, eikä itse rakennus ollut vaarassa romahtaa. Alueen asukkaita pyydettiin kuitenkin tapahtuma-aikaan sulkemaan ikkunat. 

Laurinlahden koulu

Lue myös:Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi

Espoossa useita epäilyttäviä tulipaloja – poliisi pyytää havaintoja

Poliisi HS:lle: Espoon tuhopolttojen taustalla saattaa olla järjetön TikTok-haaste

Tuoreimmat aiheesta

Tulipalot