Kaksi henkilöä loukkaantui liikenneonnettomuudessa Laukaassa – Jyväskyläntie toistaiseksi poikki

Palomies työssään.
Kuvituskuva.
Julkaistu 05.02.2019 16:35

MTV UUTISET – STT

Kaksi loukkaantui liikenneonnettomuudessa Laukaassa. Jyväskyläntie on toistaiseksi poikki.

Laukaassa Keski-Suomessa kaksi ihmistä on loukkaantunut tieliikenneonnettomuudessa, kertoo pelastuslaitos. Jyväskyläntie on toistaiseksi poikki molempiin suuntiin ja poliisi ohjaa liikennettä.

Päivystävän palomestarin mukaan osallisena oli kaksi henkilöautoa, joista toisen kuljettaja loukkaantui vakavasti ja toisen lievästi.

Onnettomuus sattui hieman kello 15:n jälkeen Laukaan Tiituspohjan kohdalla Kuukanpääntien risteyksestä noin 300 metriä Laukaan suuntaan. Pelastuslaitoksen mukaan toisen auton nokka osui toisen auton kylkeen.

Tuoreimmat aiheesta

Liikenneonnettomuudet