Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: Kaupunki pistää hillitöntä vauhtia lisääntyvät hanhet lihoiksi ja syöttää ne vähäosaisille

1:27img
Julkaistu 30.06.2019 15:45
Toimittajan kuva
Laura Pylvänäinen

laura.pylvanainen@mtv.fi

@laurapylv

Yhdysvaltojen Denverissä kamppaillaan hillittömän suureksi kasvaneen kanadanhanhipopulaation kanssa. Kaupungin johto on päättänyt pienentää kantaa, ja lahjoittaa lihat heille, jotka ruokaa kipeimmin tarvitsevat.

Denverin hanhikanta on kasvanut jo 5000:een lintuun, vaikka population kasvua on yritetty hillitä. Lintujen suurella lukumäärällä on omat lieveilmiönsä.

– Jos täällä kävelee tai pelaa jalkapalloa ja sattuu kaatumaan, ei takuulla kaadu suoraan maahan, koska maa on hanhenkakan peitossa, eräs denveriläinen mies kuvailee.

Puistojohtaja Scott Gilmore vahvistaa.

– Hanhi pystyy tuottamaan lähes puoli kiloa kakkaa päivässä. 

Aikansa painittuaan ongelman kanssa, kaupunki on päättänyt ryhtyä tositoimiin ja vähentää lintukannan kokoa. Monia keinoja on jo kokeiltu. Niistä työläin oli hanhenmunien valelu ruokaöljyllä niin, että ne eivät kuoriutuisi. Yritysten epäonnistuttua viimeiseksi vaihtoehdoksi jää nyt eläinten hävittäminen.

Lintujen lihat aiotaan prosessoinnin jälkeen lahjoittaa osavaltion vähäosaisille perheille. Suunnitelma on jakanut mielipiteitä. Kaikki eivät edes näe lintujen määrää ongelmana.

– Ne ovat olleet täällä kauan, joten en edes näe mitään ongelmaa. Tosiasiassa pidän niitä aika söpöinä. Ovatko ne edes syötäviä? kysyy eräs kaupunkilainen.

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat