Kaksi koiraa varastettiin pihasta Ikaalisissa – nähty viimeksi autossa Seinäjoella

Musta ja valkoinen kääpiösnautseri katosivat pihalta Pirkanmaan Ikaalisissa lauantaina 24. helmikuuta.

Koirista musta oli juuri trimmattu ennen katoamistaan ja valkoinen oli pidemmässä turkissa, kirjoittaa kyseistä koirarotua kasvattava Kennel Supervisors Facebook-julkaisussaan.

Kennelin mukaan asiassa ilmenneiden vihjeiden perusteella koirat on mahdollisesti napattu suoraan pihasta auton kyytiin. Kennel arvioi, että koiria yritetään mahdollisesti kaupitella muualla. Koiria saatetaan kaupitella myös erikseen.

Koirien katoamispaikalla on katoamisen aikaan ollut Kennelin mukaan kaksi vanhempaa tunnistettua henkilöä kaupittelemassa sukkia.

Kennelin kasvattaja Anna Pukkila kertoo MTV Uutisille, että koirien katoamisesta on maanantaina tehty poliisille rikosilmoitus varkaudesta.

Viime perjantaina koirat on Kennelin mukaan nähty autossa Seinäjoen Kourassa.

Kennel kirjoittaa kaipaavansa havaintoja auton liikkeistä ja sen kanssa liikkeellä olleista kahdesta arviolta 50–60-vuotiaita naisesta, jotka ovat kaupitelleet sukkia.

Koirien löytymiseen johtavasta vihjeestä luvattu tuhannen euron palkkio. Koirien nimiä ei kerrota, jotta nimet eivät päädy varkaiden tietoon.

Mahdolliset havainnot ja tiedot tapauksesta voi ilmoittaa poliisille.

Jos alla oleva julkaisu ei näy, niin pääset lukemaan sen täältä.

Lue myös:

    Uusimmat