Kaksi komeaa loppukiriä – kaksi komeaa voittoa

Hannu Hietanen Aino-Ilona ravit
Hannu Hietanen on tuttu näky suomenhevosten ohjaksissa, mutta tänään molemmat voitot tulivat lämminveristen kärryillä.Suomen Hippos/Antti Savolainen
Julkaistu 15.05.2015 23:28
Toimittajan kuva

Sonja Julkunen

@sonjajul

Hannu Hietanen ohjasti kotiradallaan Seinäjoella kahta oman tallinsa hevosta Toto4-kohteissa. Molemmat ottivat voiton tulisen loppukirin turvin.

Avauskohteen kakkossuosikki Volume Hoss ravasi jo kolmannen peräkkäisen täysosumansa.

– Viime vuonna ruunalla oli kaikenlaisia vaivoja, suolitukoksen myötä kävi hengenlähtökin lähellä. Silti se on kohonnut uudestaan kuntoon ja nyt kaikki tuntuu hyvältä, Hannu Hietanen hymyili voittajahaastattelussa.

Hietasen lainaohjastettava Seppälän Wouti oli pelattu paitsi kylmäverilähdön suosikiksi myös koko Toto4-kierroksen pankiksi.

Se joutui kuitenkin tyytymään toiseen sijaan, kun aiemmissa kilpailuissan laukkailuun sortunut kakkossuosikki Särkän Kalle sooloili keulasta ylivoimaiseen voittoon.

Kolmannen kohteen Hietanen sai huilata. Siinä uransa ensimmäisen mailin juossut Kalanchoe P.R. oli luotettu suosikiksi.

Mika Forssin ajokki kantoi paineet kiertämällä keulapaikalle ensimmäisen puolikkaan aikana ja karkaamalla lopussa muilta.

Hannu Hietanen palasi voittajakehään jälleen päätöskohteessa tasaisen kuudentoista hevosen tasoitusajon eniten pelatun Mountain Cleaverin kanssa.

– Tamma ravasi nyt paremmin kun takakengät oli riisuttu. Matkaanlähtö voltistakin sujui jo kohtalaisesti. Tämä on kyllä hyväpäinen hevonen, joka parantaa aina starttiin ja tekee jatkuvasti vahvoja esityksiä, Hietanen kehui.

Oikea Toto4-rivi, Seinäjoki 15.5.2015

10 Volume Hoss

2 Särkän Kalle

7 Kalanchoe P.R.

4 Mountain Cleaver

Voitto-osuus 23,00 euroa

MTV:n ravivihjeet osuivat kaikki! Yhteensä pieni Toto4-, Päivän Duo - ja Troikka-pelit maksoivat 27,60e ja palauttivat osumien myötä 58,40e.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu