Kaksi 15-vuotiasta tyttöä kuoli junan alle Kesälahdella

Venäjällä on sattunut junaturma.
Lehtikuva
Julkaistu 10.04.2016 20:31(Päivitetty 10.04.2016 23:21)

MTV UUTISET – STT

Kiteen Kesälahdella Pohjois-Karjalassa kaksi teini-ikäistä tyttöä on kuollut jäätyään junan alle, kertoo pelastuslaitos.

Turma sattui noin kilometrin päässä Kesälahden asemalta. Paikalla on maantie radan lähistöllä. Pelastuslaitoksen mukaan uhrit olivat olleet liikkeellä jalan.

Onnettomuudessa kuoli kaksi 15-vuotiasta tyttöä. He kuolivat poliisin mukaan välittömästi onnettomuuspaikalla.

Tyttöjen vanhemmille on ilmoitettu asiasta. Tapahtumapaikalla olleille sekä omaisille on järjestetty kriisiapua.

Hätäkeskus sai hälytyksen hieman iltaseitsemän jälkeen. Tapahtumassa ei epäillä rikosta ja poliisi jatkaa tapahtuman selvitystä kuolemansyyn tutkintana

VR:n mukaan Imatran ja Joensuun välinen junaliikenne keskeytettiin illalla onnettomuustutkinnan vuoksi. Keskeytys viivytti ainakin kahta Intercity-junaa. Esimerkiksi Joensuun ja Helsingin välisen junan arvioitiin myöhästyvän vähintään pari tuntia.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa