Kaksi lähes samankaltaista myymälävarkautta Lahdessa: Molemmilla tekijöillä mukanaan useita teräaseita

kauppa varas myymälävaras
Kuvituskuvaa.Lehtikuva
Julkaistu 19.10.2017 09:36

MTV UUTISET

Lahdessa sattui keskiviikkona kaksi myymälävarkautta. Molemmilla varkailla oli mukanaan useita teräaseita.

Ensimmäinen myymälävarkaus tapahtui keskiviikkona päivällä Etelä-Lahdessa, kun 20-vuotias mies anasti myymälästä talvitakin. Ennen myymälästä poistumista mies irrotti takista hälyyttimen sovituskopissa.

Myyjä seurasi miestä ulos ja havaitsi tämän lähtevän polkupyörällä. Poliisipartio tavoitti keskustassa tuntomerkkeihin sopivan miehen pyöräilemässä.

Miehen päällä oli juuri anastettu talvitakki, joka oli vaurioitunut hälyttimen poiston takia.

Poliisin mukaan mies oli varustautunut erilaisilla teräaseilla, joita löytyi miehen hallusta yhteensä viisi: kolme puukkoa, yksi kääntöveitsi ja mattoveitsi.

Poliisi epäilee miestä varkaudesta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvien esineiden hallussapidosta.

Lähes identtinen tapaus myöhemmin

Toinen vastaavanlainen myymälävarkaus sattui Lahden keskustassa sijaitsevassa myymälässä myöhemmin samana päivänä. Tuolloin 35-vuotias mies anasti myymälästä hupparin. Miehen tekotapa oli hyvin samankaltainen kuin aiemmassa anastuksessa: mies meni hupparin kanssa sovituskoppiin ja irrotti hälyttimen.

Mies jäi kuitenkin pian poliisin haaviin, ja hänet vietiin poliisiasemalle. Poliisin mukaan miehellä oli hallussaan muun muassa kaksi puukkoa ja kääntöveitsi. Lisäksi hänellä oli murtautumiseen soveltuvia työkaluja.

Poliisi tutkii tapausta näpistyksenä, toisen vahingoittamiseen soveltuvien esineiden hallussapitoina ja murtovälineen hallussapitona.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos