Kaksi menehtyi liikenneonnettomuudessa Alavudella

MTV3/ STT-Lehtikuva
Julkaistu 06.08.2015 14:53

MTV UUTISET

Kaksi ihmistä on menehtynyt liikenneonnettomuudessa Alavudella Pohjanmaalla, kertoo poliisi. 

Kahden auton kolari tapahtui yhden aikaan iltapäivällä. Alustavien tietojen mukaan Seinäjoen suunnasta Sydänmaantietä pitkin ajanut auto oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä lähtenyt heittelehtimään osuen lopulta kylki edellä vastaantulevan henkilöauton keulaan.

Heittelehtimään lähteneen auton kaksi matkustajaa menehtyivät onnettomuudessa. Auton kuljettaja loukkaantui vakavasti ja hänet toimitettiin helikopterilla Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan. 

Toisessa autossa olleet neljä ihmistä toimitettiin poliisin mukaan Alavuden terveyskeskukseen.

Poliisi tutkii onnettomuutta.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa