Kaksi loukkaantunut vakavasti traktorin ja auton kolarissa Orivedellä – liikenne taas normaali

Uutiskuvitus 2015
Julkaistu 21.06.2016 14:18(Päivitetty 21.06.2016 15:38)

MTV UUTISET

Kaksi ihmistä on loukkaantunut vakavasti traktorin ja henkilöauton törmäyksessä Orivedellä Pirkanmaalla.

Pirkanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan MTV Uutisille, että onnettomuudessa on loukkaantunut kaksi keski-ikäistä mieshenkilöä. Henkilöt ovat loukkaantuneet vakavasti ja heidät on kuljetettu Tampereen yliopistolliseen sairaalaan hoitoon.

Palomestari Heikki Havukaisen mukaan onnettomuus sattui valtatie 9:n tieosuudella, jonka nopeusrajoituksena on 100km/h.

– Onnettomuus sattui, kun Jyväskylän suunnasta tullut traktori kääntyi kulkusuunnassaan vasemmalle. Takaa tullut henkilöauto törmäsi traktorin kylkeen, Havukainen sanoo.

Valtatie 9 oli suljettuna liikenteeltä, mutta onnettomuuspaikka on saatu raivattua ja liikenne sujuu taas normaalisti.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa