Kaksi peräänajoa sotki Länsiväylän aamuliikenteen – länteen menevät kaistat tukkeutuivat

C0167500
Länsiväylällä Espoossa aamun liikenne on pahoin ruuhkautunut kolareiden vuoksi.Liikennevirasto
Julkaistu 18.09.2018 09:00(Päivitetty 18.09.2018 10:22)
Toimittajan kuva

Eerikki Pitkänen

eerikki.pitkanen@mtv.fi

Länsiväylällä Espoossa aamun liikenne ruuhkautui pahoin kolareiden vuoksi. Liikennevirasto kertoi vaille kymmenen, että tilanne kolaripaikoilla on ohitse.

Pelastuslaitokselta kerrotaan, että länteen päin menevillä kaistoilla tapahtui aamuruuhkassa kaksi peräänajoa.

– Ensin sattui kahden henkilöauton peräänajo, ja sitten vähän ajan päästä toinen, jossa oli osallisena rekka ja henkilöauto, pelastuslaitoksen johtokeskuksesta kerrotaan.

Kukaan ei loukkaantunut kolareissa, mutta kaksi henkilöä kävi tarkistuksessa sairaalassa.

Kolarit sattuivat Hanasaaren sillan läheisyydessä Espoon puolella Katajaharjun liittymän ja Hanasaaren liittymän välillä.

Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta onnettomuudesta puoli yhdeksän aikaan aamulla.

Pääkaupunkiseudun liikennekaaosta täydentää junien ratalaitevika, jonka seurauksena junat eivät liiku Helsingin rautatieasemalla.

Espoon poliisista kerrotaan, että kolarit aiheuttavat pahoja ruuhkia. Tällä hetkellä raivaustyö on menossa, ja kaksi länteen päin menevää ajokaistaa on suljettu liikenteeltä.

Juttua päivitetty kello 10:21: Kerrottu, että tilanne on nyt ohi.

Tuoreimmat aiheesta

Liikenneonnettomuudet