Ranskan Strasbourgissa tapahtui lauantaina vakava liikenneonnettomuus, kun kaksi raitiovaunua törmäsi toisiinsa.
Onnettomuus sai alkunsa, kun toinen raitiovaunuista vaihtoi raidetta. Hetken kuluttua kulkuneuvo törmäsi toiseen raitiovaunuun, joka odotti paikallaan Strasbourgin päärautatieasemalla, kertoo Ranskan yleisradioyhtiö BFM TV.
Onnettomuushetkellä molemmissa raitiovaunuissa oli sisällä paljon ihmisiä. Se sai aikaan Strasbourgissa valtavan pelastustehtävän. Törmäyksessä loukkaantuneiden lukumäärä on noussut tänään lähes 70:een.
Erään silminnäkijän mukaan raitiovaunu olisi peruuttanut kovalla vauhdilla, jonka jälkeen rytisi toden teolla.
– Kuulimme ison iskun, ison pamauksen, Johan-niminen silminnäkijä kuvailee AFP:lle.
Paikallisen palo- ja pelastuslaitoksen johtaja René Cellier kertoo, että onnettomuudessa olisi voinut käydä vieläkin pahemmin. Cellier sanoi lauantaina, että pääosin loukkaantuneilla todettiin vammoja, jotka eivät olleen hengenvaarallisia.
Onnettomuuden syy on vielä toistaiseksi epäselvä ja viranomaisten tutkinnan alla.
Katso videomateriaalia paikalta yläpuolelta.
Juttua päivitetty 12.1.2025 muun muassa loukkaantuneiden määrällä.